USA taistelee Tikritissä

Yhdysvaltain maajoukot ovat edenneet Saddam Husseinin syntymäkaupunkiin Tikritiin. Parhaillaan Tikritissä käydään taisteluja.

Tikrit

Yhdysvaltain maajoukot käyvät taisteluja Tikritissä. Joukkojen tukena on lukuisia Cobra-taisteluhelikoptereita. Hyökkäykseen osallistuu myös merijalkaväen F-18 Hornet -rynnäkköhävittäjiä.

Arviolta 250 Yhdysvaltain merijalkaväen panssariajoneuvoa on tunkeutunut Tikritiin. Viisi irakilaispanssaria on tuhottu esikaupungeissa. Ainakin 15 ihmistä on saanut surmansa taisteluissa.

Komentaja, kenraali Tommy Franks kertoi aiemmin tänään, että sotilaat eivät ole kohdanneet vastarintaa edetessään Tikritiin. He ovat saaneen apua kaupungin asukkailta.

Franks muistutti puhuessaan, ettei sota ole ohi ennen kuin kaikki vastarintapesäkkeet on saatu hallintaan.

- Tiedämme, että Irakin armeija on tuhottu, tiedämme, ettei hallituksen valvontaa ja kontrollia ole enää olemassa, Franks sanoi.

- Tiedämme kuitenkin, että vastarintapesäkkeitä on yhä olemassa, ja kunnes olemme varmoja, että ne ovat meidän hallinnassamme, emme todennäköisesti kuvaa sotilastoimintaa päättyneeksi ja (Irakin) hallitusta todella kaatuneeksi.

Tikrit on viimeinen Irakin suurista kaupugeista, joka ei ole liittouman hallussa. Kaupunki sijaitsee 175 kilometriä pohjoiseen Bagdadista.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

(Seitsemän uutiset 13.04.2003).

(Kymmenen uutiset 13.04.2003).

Lue myös:

    Uusimmat