USA suunnittelee iskua Pakistaniin?

Pakistanin mukaan hyökkäys vahvistaisi Yhdysvaltain-vastaisia tunteita maassa. Amerikkalaisen tiedusteluraportin mukaan Pakistanin puolella toimiva al-Qaida-verkosto on vahvistunut.

Yhdysvallat ei sulje pois hyökkäystä Pakistanin Afganistanin vastaisille raja-alueille, missä al-Qaida -terroristiverkoston johtajien uskotaan piileskelevän, sanoi presidentti George W. Bushin turvallisuusneuvonantaja Fran Townsend maanantaina. Pakistanin ulkoministeriön mukaan ajatus on vaarallinen ja vastuuton.

- Presidentti on tehnyt selväksi, että tärkein tehtävämme on amerikkalaisten suojeleminen. Mitään työvälineitä ei ole poistettu käytöstä, Townsend sanoi CNN-televisiokanavan haastattelussa kun häneltä kysyttiin mahdollisesta sotilasoperaatiosta Pakistaniin.

Townsendin mukaan Yhdysvallat on valmis käyttämään kaikkia keinoja ratkaistakseen Osama bin Ladenin ja al-Qaidan muodostaman ongelman. Tuoreen tiedusteluraportin mukaan terroristiverkosto on vahvistunut ja käyttää Pakistanin syrjäseutuja kotipesänään.

Pakistan vastustaa iskua

Pakistanin ulkoministeriön tiedottaja Tasnim Aslam varoitti, että hyökkäys rikkoisi kansainvälistä oikeutta ja vahvistaisi Yhdysvaltain-vastaisia tunteita Pakistanissa.

- Jos Yhdysvalloilla tai jollakin muulla maalla on konkreettista tietoa, he voivat jakaa sen kanssamme ja me ryhdymme toimiin. Arvaukset eivät riitä, Aslam napautti.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan maan armeija on tarjonnut Pakistanille apua terrorisminvastaisissa operaatioissa, mutta Pakistan on toistaiseksi torjunut avun. Tuki olisi todennäköisimmin tiedustelutietojen jakamista ja ilmatukea, lähde Yhdysvaltain puolustusministeriössä täsmensi tänään.

Presidentti Bush sanoi lauantaina radiopuheessaan, että Yhdysvallat tukee kaikin voimin Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin pyrkimyksiä päästä eroon al-Qaidasta ja muista ääriliikkeistä.

Levottomuudet Luoteis-Pakistanin raja-alueilla ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun poliisin rynnäkkö Islamabadin radikaaliin Punaiseen moskeijaan johti noin sadan ihmisen kuolemaan. Tänään taistelut armeijan ja kapinallisten välillä vaativat 35 taistelijan ja kahden sotilaan hengen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat