USA suree Arizonan verilöylyä

Arizonan verilöyly järkyttää, surettaa ja vihastuttaa Yhdysvalloissa. Useat ihmiset ovat rukoilleet Tucsonin sairaalassa sinnittelevän kongressiedustajan Gabrielle Giffordsin ja muiden uhrien puolesta.

Giffords haavoittui vakavasti ainakin päähän, kun nuori mies avasi tulen Tucsonin kaupungissa, jossa Giffords oli pitämässä puhetta. Ammuskelussa kuoli ainakin kuusi ihmistä, joiden joukossa on muun muassa liittovaltion tuomari John Roll ja 9-vuotias tyttö. Lisäksi yhteensä 12 ihmistä haavoittui. Presidentti Barack Obaman mukaan verilöyly on murhenäytelmä koko maalle.

Poliisi arvioi, että Giffords oli ammuskelun pääkohde. Paikallisen sairaalan edustajan mukaan kongressiedustaja Giffords on kriittisessä tilassa, mutta hänen leikkauksensa onnistui lääkärin mukaan hyvin.

Poliisilla on hallussaan verilöylystä epäiltynä 22-vuotias valkoihoinen mies. Epäilty ampuja yritti paeta paikalta juosten, mutta sivullinen taklasi hänet maahan. Mies on kotoisin Tucsonista ja poliisin mukaan hänellä on taustallaan "vaikea menneisyys".

Poliisi epäilee, ettei mies ole toiminut yksin. Nyt etsitään toista miestä, jonka kanssa epäillyn uskotaan saapuneen tapahtumapaikalle. Ammuskelun motiivi on vielä epäselvä.

Giffords, 40, on puoluekannaltaan demokraatti. Häntä on aikaisemmin uhkailtu, koska hän on tukenut Obaman ajamaa terveydenhuoltouudistusta.

Giffords on naimisissa yhdysvaltalaisen astronautin Mark Kellyn kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Lue myös:

    Uusimmat