USA:ssa miljoonalla koululaisella ase repussaan

Yhdysvalloissa liki miljoona koululaista kanniskeli juuri päättyneen kouluvuoden aikana asetta koulun tiloissa, kertoo tuore tutkimus.

Suuresta määrästä huolimatta aseiden vienti kouluihin on tosiasiassa vähentynyt muutaman vuoden takaisesta useammalla prosenttiyksiköllä. Vuosittain tehtävä laaja kyselytutkimus kertoo myös, että yli neljännes Yhdysvaltain koululaisista on käyttänyt vuoden aikana ainakin kerran kiellettyjä aineita. Tutkimuksessa kiellettyihin aineisiin luettiin huumeiden lisäksi myös tupakkatuotteet.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 155 000 10-18-vuotiasta koululaista. Tutkimuksen mukaan vapaa-ajan harrasteet vähentävät väkivaltaisuutta. Tutkijat peräävätkin lisärahoitusta koulujen harrastekerhoille.
(Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat