Mainos

USA siirtää Guantánamon vankeja kotimaihinsa

Guantánamon vankien vapauttamiset ja siirrot kotimaihin ovat osa hanketta rakentaa tukikohtaan uusi, 200 hengen vankila, jossa amerikkalaiset pitäisivät pitkäaikaisvankeja.

Yhdysvallat valmistautuu vapauttamaan tai ainakin siirtämään kotimaihinsa merkittävän osan Guantanamon laivastotukikohdassa Kuubassa pitämistään vangeista, kertoo Financial Times -sanomalehti.

Financial Timesin tietojen mukaan vapauttamiset ja siirrot ovat osa hanketta rakentaa tukikohtaan uusi vankila, jossa amerikkalaiset pitäisivät pitkäaikaisia vankeja. Uudessa "Leiri 6:ssa" olisi tilaa 200 vangille.

Guantanamossa on tällä hetkellä 549 vankia, jotka edustavat 19:ää eri kansallisuutta. Heidät pidätettiin Afganistanin sodan aikana taleban-taistelijoina. Amerikkalaisviranomaiset arvioivat, että noin neljännes vangituista on edelleen arvokkaita kuulustelulähteitä terrorismin vastaisessa sodassa. Osa vangeista on ollut saaren eristyksissä jo yli kolme vuotta.

Ensimmäisten siirtojen odotetaan Financial Timesin lähteiden mukaan tapahtuvan lähiviikkojen aikana. Siirrettävien joukossa on tiettävästi ainakin neljä brittivankia. Vielä on epäselvää, syytetäänkö heitä myöhemmin Britanniassa terrorismista.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan myös muiden vankien siirtoihin vaikuttaa heidän kotimaidensa viranomaisten yhteistyöhalukkuus.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.