USA pyrkii taivuttamaan Euroopan Irania vastaan

Yhdysvallat on aloittanut uudet diplomaattiset ponnistelut taivuttaakseen Euroopan maat yhteisiin toimiin Irania vastaan, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriö myöhään eilen. Yhteisiä toimia olisivat mm. tiukat Iranin vastaiset pakotteet.

Yhdysvallat syyttää Irania mm. terrorismin tukemisesta, joukkotuhoaseiden kehittelystä ja kielteisestä asenteesta Lähi-idän rauhanhankkeeseen.

Yhdysvallat ja Eurooppa ovat suhtautuneet Iraniin eri tavoin. Yhdysvallat on harjoittanut tiukkaa pakotepolitiikkaa, kun taas Eurooppa on pyrkinyt "rakentavaan vuoropuheluun".

Viime viikkoina Euroopan maiden suhtautuminen on kuitenkin muuttunut, ja suuri osa EU-maista kutsui lähettiläänsä kotiin Iranista.

Mielenmuutoksen aiheutti saksalaisen tuomioistuimen päätös, jonka mukaan Iranin johto määräsi kolmen kurditoisinajattelijan murhan.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat