USA: Punaisen Ristin vierailuja vankien luo on estetty

Yhdysvallat on estänyt Punaisen Ristin tarkkailijoita käymästä terroriepäiltyjen luona. Maan ulkoministeriö myöntää, että tarkkailijat eivät ole päässeet tapaamaan kaikkia vankeja.

Yhdysvallat on myöntänyt, että se ei ole päästänyt kansainvälisen Punaisen Ristin tarkkailijoita vierailemaan kaikkien terrorismista epäiltyjen vankiensa luona. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön johtava lakiasioiden neuvonantaja Genevessä.

Hän kieltäytyi kertomasta, missä tällaisia vankeja pidetään, sekä kommentoimasta väitteitä, joiden mukaan Yhdysvalloilla olisi salaisia terroriepäiltyjen vankiloita Euroopassa.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC on toistuvasti muistuttanut haluavansa tavata kaikkia vankeja, myös niitä, jotka on sijoitettu muualle kuin Guantanamon tukikohtaan tai Irakiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat