USA panostaa avaruustutkimukseen

Yhdysvaltain presidentti George Bush aikoo esittää ensi viikolla mittavia uusia avaruustutkimuksen hankkeita. Bush haluaisi pysyvästi miehitetyn avaruusaseman kuuhun, joka toisi tietoa mahdollisiin miehitettyihin lentoihin Marsiin.

Marsin pinnalta kuvia lähettävä Spirit-tutkimusrobotti on lisännyt uskoa avaruushallinto Nasan tutkimukseen.

Se on horjunut pahasti, Yhdysvaltain avaruusohjelma on ollut koko lailla pysähdyksissä vajaa vuosi sitten tapahtuneen Columbia-sukkulan onnettomuuden jälkeen.

Mars-robottien aiheuttama innostus täällä Yhdysvalloissa ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Valkoisessa talossa. Vaalivuoden alkaessa presidentti Bush tarvitsee kansaa yhdistäviä, myönteisiä hankkeita, ja avaruus tarjoaa selvästi sellaisia.

Bush aikoo nyt esittää uusien astronauttien lähettämistä kuuhun. Tavoitteena on pysyvästi miehitetyn avaruusaseman perustaminen. Kauaskantoisempana visiona on sitä kautta hakea tarvittavaa tietoa mahdollisille miehitetyille lennoille Marsiin.

Pitkälle tulevaisuuteen luotaavien hankkeiden yksityiskohdista tai kustannuksista ei ole vielä kerrottu - Bushin odotetaan puhuvan asiasta amerikkalaisille ensi keskiviikkona.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.01.2004)

Lue myös:

    Uusimmat