USA painostaa Syyriaa

Syyria on sulkenut Israelin vastaisten ryhmien toimistoja USA:n painostuksesta. Colin Powell vaatii myös Syyrian armeijaa sulkemaan maan Israelin vastaisen rajan terroristeilta.

Syyria on Yhdysvaltain vaatimuksesta sulkenut joitakin Israelin vastaisten ryhmien toimistoja, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell toimittajille Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tänään.

Powell vaati myös Libanonin armeijan sijoittamista Israelin vastaiselle rajalle, jota ääri-islamilainen ja shiialainen Hizbollah-miliisijärjestö käyttää tukialueena Israelin vastaisille iskuille. -Me olemme voimakkaasti korostaneet huoltamme Hizbollahin jatkuvasta terroritoiminnasta alueella ja eri puolilla maailmaa, Powell sanoi vuorokauden Syyrian ja Libanonin vierailunsa päätteeksi.

Yhdysvallat pitää sekä Syyriaa että Libanonia Israelin vastaisten ääriryhmien merkittävinä tukijoina.

Syyrian johtajat olivat aiemmin päivällä kertoneet eräiden Israelin vastaisten ryhmien toimistojen sulkemisesta Powellin vieraillessa Damaskoksessa.

Powell edellyttää Syyrialta lisätoimia Israelin vastaisten henkilöiden ja järjestöjen toiminnan rajoittamiseksi ja tehneensä muitakin ehdotuksia, joihin hän odottaa Syyrian kannanottoa.

USA painostaa Syyriaa

Damaskoksessa Powell oli vaatinut Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia lopettamaan tuen Israelin vastaisille ryhmille ja hyväksymään Irakin vallanvaihdoksen tuomat muutokset.

Yhdysvallat lisäsi Irakin sodan loppuselvittelyissä Syyrian painostamista ja syytti maata terrorismin tukemisesta ja joukkotuhoaseiden hankkimisesta.

Syyrian virallinen uutistoimisto luonnehti Powellin ja Assadin keskusteluja rakentaviksi, avomielisiksi ja myönteisiksi ja kertoi, että Yhdysvallat ja Syyria päättivät jatkaa yhteydenpitoa ja yhteisiä ponnisteluja maiden etujen ja alueen turvallisuuden ja vakauden hyväksi.

Beirutissa ulkoministeri Powell keskusteli 50 minuuttia Libanonin presidentin Emile Lahoudin kanssa pääministeri Rafik Harifin ja parlamentin puhemiehen Nabih Berrin läsnäollessa. -Me olemme korostaneet libanonilaisille, kuinka tärkeää on Hizbollahin terroritoiminnan lopettaminen. Me olemme myös kehottaneet Libanonin hallitusta sijoittamaan armeijan joukkoja Etelä-Libanoniin Hizbollahin läsnäolon lopettamiseksi, Powell sanoi neuvoteltuaan Libanonin edustajien kanssa.

Libanon on kieltäytynyt lähettämästä armeijaansa asemiin Israelin vastaiselle rajalle niin kauan kuin Israel miehittää alueita Etelä-Libanonissa. Libanonin mukaan Israelin miehittämä Shebaan alue kuuluu Libanonille. Israel katsoo puolestaan, että Shebaa kuului Syyrialle Israelin miehittäessä sen vuoden 1967 sodassa ja että asia on otettava esille vasta tulevissa rauhanneuvotteluissa Syyrian kanssa.

Powell toivoi myös näkevänsä "itsenäisen ja vieraista joukoista vapaan" Libanonin. Hän viittasi tällä Syyrian sotilaalliseen läsnäoloon Libanonissa. Syyrialla on noin 16 000 sotilasta Pohjois- ja Itä-Libanonissa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat