USA:n viranomaisilta ehdollinen lupa Instrumentarium-kaupalle

Yhdysvaltain kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet ehdollisesti amerikkalaisen monialajätin General Electricin Instrumentarium-kaupan. Viranomaisten mukaan GE:n on luovuttava Instrumentariumin tytäryhtiön Spacelabsin lisäksi kirurgisia kuvantamislaitteita valmistavasta Ziehmista.

Potilasvalvontalaitteita valmistavan Spacelabsin myyntiä vaati kilpailusyistä EU-komissiokin hyväksyessään Instrumentarium-kaupan alkukuusta. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan GE/Instrumentarium voisi nousta liian merkittävään asemaan myös röntgenlaitteiden markkinoilla, ja yhtiön on luovuttava ns. C-kaariin erikoistuneesta Ziehmista.

GE on ilmoittanut sitoutuvansa tytäryhtiöiden myyntiin. Yhtiön tiedottajan mukaan viranomaisten vaatimukset olivat pettymys, mutta silti ne eivät olennaisesti muuta Instrumentarium-kauppaa. GE teki Instrumentariumista viime joulukuussa noin kahden miljardin euron tarjouksen. Osakkeiden ostotarjous on vielä voimassa, mutta osapuolet ovat arvioineet, että yrityskauppa toteutuu viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat