USA:n viimeinen vaaliväittely: Loppuuko Obamalta aika?

Yhdysvaltain presidentinvaalissa käydään tänä yönä viimeinen vaaliväittely. Demokraattien Barack Obama ja republikaanien Mitt Romney kiistelevät Floridassa pidettävässä väittelyssä ulkopolitiikasta.

Obama ja Romney ovat mielipidemittausten mukaan jotakuinkin tasoissa kannatusluvuissa, Romneylla on ehkä hienoinen etumatka. Hän on myös kuronut kiinni Obaman johtoasemaa tärkeissä vaa'ankieliosavaltioissa, kuten juuri Floridassa sekä Ohiossa ja Virginiassa.

Vaikka Yhdysvalloissa kotimaan asiat ovat ihmisille ehkä tärkeämpiä kuin ulkopolitiikka, kihelmöivän jännittävän tilanteen vuoksi uskotaan, että yleisöä on ennätysmäärä.

Esiintyminen ykkösasia

Kannassaan päättämättömät katsojat eivät kuitenkaan kiinnitä paljnakaan huomiota asioihin, vaan ehdokkaiden esiintymiseen. Tyyli ja ehdokkaan pidettävyys ovat vahvasti vaikuttavia tekijöitä viime hetkellä päätöksensä tekeville. Onkin todennäköistä, että päättäjät eri puolilla maailmaa seuraavat asiakysymyksiä amerikkalaisia äänestäjiä tarkemmin.

Viimeisestä väittelystä alkaakin varsinainen loppukiri, sillä vaalipäivä on kahden viikon kuluttua tiistaina. Jos Obama ei ole riittävän vakuuttava tässä väittelyssä, häneltä loppuu aika.

Katso Päivi Sinisalon raportti New Yorkista:

Lue myös:

    Uusimmat