USA:n Venäjä-pakotteilla vaikutusta myös Suomessa

Myös osa Suomessa toimivista yrityksistä joutuu ottamaan huomioon talouspakotteet, jotka Yhdysvallat eilen kohdisti presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin, arvioi johtava asiantuntija Mika Linna Finanssialan Keskusliitosta.

Periaatteessa yhdysvaltalaispakotteet eivät koske yrityksiä Suomessa. Esimerkiksi pankeille olisi kuitenkin riski jättää ne huomioimatta, koska finanssiala on kansainvälisesti verkottunut ja niiden toiminta muualla vaikeutuisi, sanoo Linna.

Yhdysvaltojen viranomaisille ei riitä selitykseksi, etteivät pakotteet olisi olleet tiedossa. Asiakkaalle taas voi olla vaikea selittää, miksi amerikkalaiset listat vaikuttavat hänen pankkiasioihinsa Suomessa.

- Pankeilla voi olla edessä hyvinkin hankalia tilanteita, ennakoi Linna.

Hänen mukaansa Venäjä-pakotteet asettavat sekä suomalaiset yritykset että viranomaiset uuteen tilanteeseen. Vastaavaa ei ole ennen osunut yhtä lähelle: naapurimaahan ja jopa Suomessa toimiviin ihmisiin, joilla on täällä omaisuutta.

Linnan mukaan edes kansainväliset pelisäännöt henkilöihin kohdistuvissa pakotteissa eivät ole kovin selvät.  

Lue myös:

    Uusimmat