USA:n varapresidentti sairaalaan

Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney,60, hakeutui eilen sairaalahoitoon rintakipujen vuoksi. Valkoisen talon mukaan kyseessä oli varotoimenpide.

Cheney kirjoittautui eilen maanantaina George Washingtonin yliopistolliseen keskussairaalaan sen jälkeen kun hän oli kärsinyt lievistä rintakivuista. Presidentti George W. Bushin lyhyen lausunnon mukaan kysymyksessä ei ollut hätätapaus vaan lähinnä varotoimenpide. Läkärien mukaan rintakivuissa ei ollut kyse sydänkohtauksesta. Cheneylle tehtiin sairaalassa operaatio, jossa hänen tukkeutunut valtimonsa avattiin.

Cheneyllä on ollut jo lukuisia sydänkohtauksia. Edellisen kerran hän oli hoidettavana vaalien aikana viime vuoden marraskuussa. Tuolloin hän oli muutaman päivän sairaalassa, jolloin hänen tukkeutunutta valtimoaan laajennettiin edellisen kerran. Kaikkiaan Cheneyllä on ollut jo neljä sydänkohtausta ja vuonna 1988 hänelle tehtiin ohitusleikkaus. Lääkärit arvioivat, että varapresidentti palaa töihin muutaman päivän kuluttua. (MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat