USA:n työttömyysaste kasvoi

Yhdysvaltain työttömyysaste nousi joulukuussa 5,8 prosenttiin marraskuun 5,6 prosentista. Maassa on 12,9 miljoonaa työntekijää vailla työtä, kun luku oli marraskuussa vielä 12,7 miljoonaa, Yhdysvaltain työministeriö kertoo.

Työttömyysaste oli uutistoimisto Reutersin haastattelemien ekonomistien ennakko-odotusten mukainen. Maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä supistui työministeriön mukaan joulukuussa 124 000:lla. Reutersin haastattelemat ekonomistit odottivat työpaikkojen vähentyvän keskimäärin 139 000:lla.

Marraskuussa maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä väheni 371 000:lla ja lokakuussa 448 000:lla, joten lyhyellä aikavälillä työttömyyden kasvuvauhti hidastui selvästi joulukuussa. Amerikkalaisten keskimääräinen tuntiansio kohosi joulukuussa 0,5 prosenttia 14,61 dollariin. Ekonomistit odottivat tuntiansioiden nousevan vain 0,2 prosenttia.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat