USA:n terästullipäätös herättää raivoa

Euroopan unionin jyrkän tuomion ohella lukuisat muutkin maat ovat suuttuneet Yhdysvaltain päätöksestä suojella terästeollisuuttaan jopa 30 prosentin suojatullein. EU:n kantaan ovat liittyneet ainakin Kiina, Japani, Venäjä, Etelä-Korea, Brasilia ja Australia.

EU:n kauppakomissaari Pascal Lamy sanoi unionin vievän terästullit Maailman kauppajärjestön WTO:n käsiteltäväksi. Hän syytti presidentti George W. Bushia kotimaan politiikan asettamisesta kansainvälisen kaupan sääntöjen edelle ja vakuutti, ettei EU alistu "villin lännen" sääntöihin.

Kiina, joka on maailman toiseksi suurin teräksen tuottaja EU:n jälkeen, liittyi tänään Yhdysvallat tuomitsevaan kuoroon. Myös Kiina varasi oikeuden viedä asia WTO:n käsiteltäväksi. Kolmanneksi suurin tuottaja Japani teki samoin jo aiemmin.

Australia, Etelä-Korea ja Brasilia arvostelivat voimakkaasti päätöstä ja sanoivat sen olevan uhka vapaalle maailmankaupalle. Myös ne ovat valmiita valittamaan tulleista WTO:lle.

Venäjä kertoi Yhdysvaltain terästullien leikkaavan maan vientiä 400 miljoonan dollarin arvosta. Venäjä tuomitsi tullit epäreiluina, mutta ei suunnittele vastatoimia. Venäjä ei ole WTO:n jäsen.

Merkittävistä teräksen viejistä ainoastaan Ukraina ilmoitti, etteivät tullit vaikuta paljoa sen vientiin. Syynä tähän on se, että Ukraina on jo aiemmin suunnannut vientiään Eurooppaan ja Aasiaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat