USA:n sähkökatkojen syy selviämässä?

USA:ssa on esitetty tähän mennessä perusteellisin selvitys kahdeksan osavaltiota pimentäneestä sähkökatkoksesta. Sen mukaan kymmeniltä miljoonilta ihmisiltä sähköt katkaissut tapahtumaketju käynnistyi voimalinjan ja sen varrella retkottaneen puun kosketuksesta.

Yksityisen konsulttiyrityksen selvitys jäljittää kaaokselle typerryttävältä kuulostavan alkuperän. New York pimeni viime viikon torstaina vähän ennen neljää. Vain muutama minuutti aiemmin puu oli kallistanut ylikuormitettua sähkölinjaa Clevelandin lähellä.

Ohion etelä- ja pohjoisosat ovat eri sähköyhtiöiden hallussa, ja niiden välille tuli katkos. Suurkaupunki Cleveland alkoi imeä sähköä Indianasta ja Michiganista. Michiganissa verkko ei kestänyt ja sähkönjakelu Ohioon katkesi.

Sähköä ei riittänyt enää myöskään Kanadan puolelle, mistä puolestaan alettiin kuormittaa New Yorkia.
Siellä osavaltion oma hätäjärjestelmä kuitenkin katkaisi sähkönjakelun Kanadaan. Lukuisia voimalaitoksia pimeni ylikuormituksessa.

Jäljitys on ensimmäinen kattavaksi luokiteltu, lisää on tulossa, ja uusia syitä voi löytyä.

Mutta ainakin yksi asia on nyt jo selvä: Pohjois-Amerikan vanhentunutta sähköverkkoa on uusittava pian. Myös villiin kilpailuun perustuvaan sähkön jakeluun tarvittaisiin uusia sääntöjä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 24.08.2003)

Lue myös:

    Uusimmat