USA:n rajavartija ampui 14-vuotiaan meksikolaispojan

Yhdysvaltain rajavartiolaitoksen työntekijä on ampunut kuoliaaksi 14-vuotiaan meksikolaispojan maiden rajalla. Meksikon poliisin mukaan ampumistapaus sattui lähellä siltaa, joka yhdistää Yhdysvaltain El Pason ja Meksikon Ciudad Juarezin kaupungin. Pojan ruumis löytyi Meksikon puolelta.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan rajavartiolaitoksen työntekijä avasi tulen, kun kolme epäiltyä laitonta maahanpyrkijää heitti kiviä häntä kohden. 14-vuotias sai luodin päähänsä, kirjoittaa uutiskanava CNN.

Meksiko on vaatinut Yhdysvalloilta täyttä selvitystä tapauksesta. Maan ulkoministeriö on tuominnut jyrkästi amerikkalaisviranomaisen aseen käytön tilanteessa.

- Tuliaseen käyttö tilanteessa, jossa vastapuoli heittää kiviä, on täysin suhteetonta, toteaa Meksikon ulkoministeriö lausunnossaan.

Surmansa saaneen 14-vuotiaan Sergio Adrian Hernandezin äiti Guadelupe Huereca kiistää jyrkästi väitteet, joiden mukaan hänen poikansa olisi pyrkinyt luvattomasti rajan yli.

- Väitteet eivät pidä paikkaansa, hän oli Meksikon puolella. He tappoivat hänet Meksikossa, järkyttynyt äiti totesi.

- Jos on totta, että FBI:lla on tapauksesta valvontakameran kuvaa, se on katsottava tarkkaan, jotta saadaan selville kuka tässä on syyllinen, vaatii pojan isä Jesus Hernandez.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat