USA:n puolustusministeri vierailulle Brysseliin

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen matkustaa tänään vierailulle Brysseliin osallistuakseen siellä Nato-keskusteluihin.

Cohen keskustelee vierailunsa aikana sotilasliittouman jäsenmaiden puolustusministerien kanssa Naton laajentumiseen liittyvistä kysymyksistä.

Puolustusministeri Cohen on matkalla kaikkiaan kahdeksan päivää. Matka kohdistuu Brysselin lisäksi Persianlahden maihin, jossa hänen on tarkoitus keskustella maiden edustajien kanssa Irakin ja Iranin vastaisen ryhmittymän ylläpitämisestä.

Euroopan konservatiivijohtajat haluavat Romanian mukaan Natoon

Euroopan konservatiivijohtajat vaativat tiistaina, että Romania otetaan mukaan Natoon sen ensimmäisellä laajentumiskierroksella. Asiasta kertoi pääosin kristillisdeokraateista koostuvan Euroopan kansanpuolue -ryhmän johtaja Wilfried Martens Strasbourgissa.

Martens sanoi, että ryhmä pyrkii vaikuttamaan myös Yhdysvaltoihin, että se asettuisi tukemaan Romanian pääsyä sotilasliittoon.

Naton huippukokous on ensi kuussa Madridissa, jolloin sen uskotaan hyväksyvän uusiksi jäsenikseen Puolan, Unkarin ja Tshekin.

Lue myös:

    Uusimmat