USA:n ohjuspuolustukselle ristiriitainen vastaanotto

Useat maat ovat arvostelleet USA:n aikeita rakentaa uusi ohjuspuolustusjärjestelmä. Nato pitää hanketta tervetulleena.

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin suunnitelmat rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmä voi kiinalaisanalyytikkojen mukaan aloittaa uudelleen asevarustelukilpailun ja uhata näin maailmanrauhaa, kertoi virallinen uutistoimisto Xinhua. Kiina ei kuitenkaan ole vielä antanut virallista lausuntoa asiasta.

Bush ilmoitti puheessaan eilen, että Yhdysvaltain kaavailemaa ohjuspuolustusjärjestelmää tarvitaan vastaamaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ilmaantuneisiin turvallisuushaasteisiin. Yhdysvaltain mukaan järjestelmä on rakennettu ns. rosvovaltioiden, kuten Irakin ja Pohjois-Korean ohjushyökkäysten varalta.

Kiinan ja Venäjän mukaan ohjuspuolustusjärjestelmä loukkaisi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton vuonna 1972 solmimaa ABM-ohjussopimusta. Aasian maissa arvioidaan, että Bushin ilmoitus ohjuspuolustuksesta kiristää entisestään ilmapiiriä Korean niemimaalla sekä Kiinan ja Taiwanin välisiä suhteita. Taiwan ei ole kommentoinut asiaa. Taiwanin mukaan puolustusjärjestelmä on "Yhdysvaltain sisäinen asia". Pohjois-Korean odotettiin tuomitsevan Yhdysvaltain puolustushankkeet. Myös Uusi-Seelanti on arvostellut puolustushanketta.
Bush selitti tänään Etelä-Korean presidentille Kim Dae Jungille puhelimitse ohjuspuolustusjärjestelmää. Kim sanoi toivovansa, että "Yhdysvaltain pyrkimykset neuvotella kumppaneidensa kanssa puolustusjärjestelmästä vahvistaisivat kansainvälistä rauhaa ja vakautta". Tähän saakka Etelä-Korealla on ollut neutraali suhtautuminen hankkeeseen. Bush vahvisti matkustavansa Etelä-Koreaan lokakuussa.

Nato tyytyväinen

Sotilasliitto Nato ja Yhdysvaltain eurooppalaiset kumppanit pitivät Bushin aikeita tervetulleina.

Robertson, George


-Presidentti on oikeassa keskittyessään näihin uusiin haasteisiin ja pidän myönteisenä hänen sitoutumistaan läheiseen konsultaatioon kumppaneidensa kanssa, sanoi Naton pääsihteeri George Robertson lausunnossaan. Saksan ulkoministeri Joschka Fischer sanoi olevansa tyytyväinen siihen, että Bush aikoo olla läheisessä vuorovaikutuksessa kumppaneidensa kanssa ohjuspuolustuskysymyksessä.

Britannia kannattaa Yhdysvaltain pyrkimyksiä vähentää yksipuolisesti ydinaseita. Britannian pääministeri Tony Blair piti hyvänä myös sitä, että Bush puhui Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa suunnitelmistaan.

Monet Euroopan maat ovat huolestuneita Yhdysvaltain aikeiden suhteen. Ranskan presidentti Jacques Chirac on sanonut hanketta vetoomukseksi ydinaseiden lisäämiseen. Australia suhtautuu myönteisemmin hankkeeseen, koska se "jakaa Yhdysvaltain huolen mahdollisesta ydinaseuhkasta". Australian ulkoministeriön mukaan Australia voisi sallia yhdysvaltalaisten käyttää maan keskiosassa sijaitsevia sotilastukikohtiaan ohjuspuolustusjärjestelmän viestintätoimiin.

(MTV3-STT-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat