USA:n korkein oikeus: Avioliitto ei ole vain naisen ja miehen välinen

Yhdysvaltain korkein oikeus on kumonnut liittovaltion lain, joka määrittelee avioliiton naisen ja miehen väliseksi.

Oikeuden mukaan laki oli perustuslain vastainen, sillä se oli ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuuspykälän kanssa. Päätös koski pykälää, joka epäsi aviopareille kuuluvat edut samaa sukupuolta olevilta pareilta. Päätöksen mukaan homoparit ovat oikeutettuja samoihin etuihin kuin naimissa olevat heteroparit.

Laki on aikaisemmin kumottu useissa alemmissa oikeusasteissa.

Korkein oikeus ei antanut päätöstä toisessa tapauksessa, jossa käsiteltiin Kalifornian osavaltion homoliitot kieltävää kansanäänestystulosta. Kansanäänestystuloksen vastustajien mukaan se loukkaa homoseksuaaleille aikaisemmin taattuja oikeuksia. Asian käsittelyn odotetaan jatkuvan.

Kalifornian osavaltion korkein oikeus laillisti homoliitot keväällä 2008, mutta kansanäänestys kumosi päätöksen marraskuussa 2008. Elokuussa 2010 äänestystulos kumottiin alemmassa oikeusasteessa.

Homoliitot on hyväksytty Yhdysvalloissa 12 osavaltiossa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat