USA:n julkkiset WTC:n uhrien asialla

Monet yhdysvaltalaiset kuuluisuudet ovat keskittäneet energiansa, kykynsä, varansa, rukouksensa ja verkkosivunsa Yhdysvaltain terrori-iskujen uhrien hyväksi.

Näyttelijätär ja kirjailija Shirley MacLaine on esimerkiksi alkanut tarjota mietiskelyharjoituksia kotisivuillaan osoitteessa www.shirleymaclaine.com. MacLaine lahjoittaa osan sivuillaan myytävistä tuotteista saaduista voitoista hyväntekeväisyyteen tragedian uhreille.

MacLaine ei ole ainoa tähti, joka yrittää puolustaa maailmanrauhaa. Myös Cindy Crawford (kuvassa), Mary-Kate ja Ashley Olsen sekä Bob Hope ovat kirjoittaneet sivuillaan rauhan puolesta.

Newyorkilainen Barbra Streisand, demokraatti ja Bill Clintonin kannattaja poisti nettisivuiltaan muutamia juuri julkaistuja artikkelejaan, joissa hän kritisoi Bushia ja republikaaneja.

-Uskon vahvasti, että meidän on tuettava omaa hallitustamme poliittisesta kannastamme huolimatta, Streisand sanoo.

Jotkut tähdet ovat tilanteeseen selkeästi tyytymättömiä. Joan Rivers sanoo kotisivuillaan www.joanrivers.com boikotoivansa tähtien yhdessä äänittämää We Are Family -levyä.

Rivers väittää, etteivät levystä saadut voitot mene suunnitelman mukaisesti terrori-iskun uhreille, vaan ne on jo "varattu muihin tarkoituksiin".

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat