USA:n haluttomuus on YK:n ilmastosovun kova pähkinä

Luonnonsuojeluliiton sekä muiden ympäristöjärjestöjen lähtökohta on, että maailmanlaajuisten kasvihuonekaasupäästöjen tulee kääntyä laskuun 10-15 vuoden kuluessa.

Suomalaisasiantuntija pelkää, että Yhdysvaltojen nykyhallintoa on vaikea saada kirjoittamaan nimeään mihinkään paperiin, jossa puhutaan sitovista päästövähennyksistä. Suomen Luonnonsuojeluliittoa edustava tutkija Simo Kyllönen on matkustanut Balille Suomen valtuuskunnan mukana. Neuvottelut alkavat huomenna.

Yhdysvaltojen hallituksen pitäisi Kyllösen mielestä edes jollain lailla kirjoittaa nimensä Balin neuvottelujen päätöspaperiin, jotta kehitysmaat saadaan myös mukaan neuvotteluprosessiin.

-Kehitysmaiden kannalta oleellisin kysymys tulee lopulta kuitenkin olemaan rahoitus eli niiden teollisuusmailta saama tuki erilaisiin ympäristöprojekteihin, hän arvioi.

Luonnonsuojeluliiton sekä muiden ympäristöjärjestöjen kuten WWF:n ja Greenpeacen lähtökohta Balin neuvotteluille on, että maailmanlaajuisten kasvihuonekaasupäästöjen tulee kääntyä laskuun 10-15 vuoden kuluessa.

Ympäristöjärjestöt katsovat, että teollisuusmaiden pitäisi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 1990 tasolta vähintään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat