USA:n esivaalitaisto jatkuu vielä pitkään

Yhdysvalloissa taistelu demokraattien presidenttiehdokkuudesta jatkuu. Barack Obaman ja Hillary Clintonin välinen taisto näyttää venyvän ainakin huhtikuun loppupuolelle.

Amerikkalaisviestimien mukaan Clinton näyttää vieneen voiton eilisissä esivaaleissa molemmissa suurissa osavaltioissa, Texasissa ja Ohiossa, sekä Rhode Islandilla.

Obama puolestaan voitti Vermontin esivaalin.

MTV:n kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo kertoo, että tilanne voi vielä kääntyä Texasissa.

- Omalla tavallaan Clintonin voitto ei kerro koko tilannetta. Texasissa lasketaan edelleen ääniä vaalikokouksissa. Hillary on voittanut osuuden, jossa jaetaan kaksi kolmasosaa valitsijamiehistä. Ääntenlasku valitisjamiesten kolmasosasta on vielä kesken ja sillä puolella Barack Obama oli toistaiseksi johdossa.

Clinton on luvannut juhliville kannattajilleen jatkaa taistelua demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Clinton kertoi asiasta sen jälkeen, kun tv-asemien ennusteet kertoivat hänen voittavan tärkeän esivaalin Ohion osavaltiossa. Clinton sanoi hurraaville tukijoilleen, että kamppailu jatkuu suoraa päätä Valkoiseen taloon asti.

Sinisalon mukaan Clintonin voitot tarkoittavat sitä, että esivaalit jatkuvat vielä pitkään, ainakin yli kuukauden ajan.

- Matka jatkuu tästä vielä pitkään ja hartaasti, koska Clintonin odotettiin saavan pahasti takkiinsa, mutta nyt koska hän pystyi ponnistamaan voittoon sekä Ohiossa että Rhode Islandilla, ja Texaskin on luultavasti menossa tasan, niin kilpailu jatkuu eteenpäin eikä loppua ole näkyvissä, Sinisalo toteaa.

Clintonin ja Obaman seuraava iso koitos on huhtikuun 22. päivä Pennsylvaniassa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat