USA:n edustajainhuoneen puhemies väistyy

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich ilmoitti eilen, ettei aio asettua ehdolle ensi vuoden puhemiesvaaleissa. Hänen avustajansa mukaan on lisäksi todennäköistä, että Gingrich jättää paikkansa kongressissa ennen kaksivuotisen kauden loppua.

Georgian vaalipiirin republikaaniehdokas Gingrich säilytti paikkansa kongressissa tiistaina käydyissä ns. kongressin välivaaleissa. Vaalit menivät kuitenkin kokonaisuutena republikaanien kannalta kehnosti. Demokraatit lisäsivät paikkalukuaan edustajainhuoneessa viidellä, vaikka republikaanit odottivat voittoa Clinton-skandaalien vanavedessä.

Puolueen sisällä onkin esitetty vaalien jälkeen julkista kritiikkiä republikaanijohtajia kohtaan. Edustajainhuoneen määrärahakomitean puheenjohtaja Bob Livingston ehätti haastaa Gingrichin puhemieskilvassa perjantaina jo ennen tämän luopumisilmoitusta. Gingrichin kanssa useaan otteeseen peistä taittanut presidentti Bill Clinton kuvasi republikaanien puhemiestä lausunnossaan "arvoisekseen vastustajaksi"

-Huolimatta perustavaa laatua olevista erimielisyyksistämme arvostan niitä kertoja, jolloin saatoimme työskennellä yhdessä kansallisen edun hyväksi, Clintonin lausunnossa todettiin.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat