USA:n autiokaupunki voi nousta konkurssista jo ensi vuonna

Konkurssikypsän Detroitin hätätilajohtaja uskoo, että kaupunki voi aloittaa puhtaalta pöydältä jo ensi vuonna.

Hätätilajohtaja Kevyn Orrin virkakausi päättyy ensi vuoden lokakuussa. Uutistoimisto Reutersin haastattelussa Orr arvioi, että Detroitin konkurssi saataneen päätökseen hänen kautensa aikana.

Orrin mukaan kaupunki ei välttämättä myöskään tarvitse uutta lainaa selvitäkseen konkurssijärjestelyistä. Hän kuitenkin varoitti, että velkojien on syytä varautua siihen, etteivät he saa rahojaan takaisin täysimääräisinä.

Detroit jätti konkurssihakemuksen viime kuussa. Tuomarin on määrä päättää hakemuksen kohtalosta lokakuussa. Kaupungin velka on yli 18 miljardia dollaria eli yli 13 miljardia euroa.

Toteutuessaan kyseessä olisi Yhdysvaltain historian suurin kunnallinen konkurssi.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat