Mainos

USA:n armeija avasi portit sosiaaliselle medialle, mutta ei pornolle

Yhdysvaltain sotilaat saavat jatkossa käyttää Twitteriä, Facebookia sekä kirjoittaa blogikirjoituksia salaamattomaksi luokitellussa armeijan tietoverkossa, tiedottaa puolustusministeriö. Armeijan salattuun verkkoon ei ole bloggaajilla edelleenkään asiaa.

Kyseessä on armeijan uusi käytäntö. Päätös tehtiin seitsemän kuukautta kestäneen arvioinnin jälkeen, kertoo uutistoimisto AFP. Virkamiesten mukaan sosiaalisen median tarjoamat edut painavat vaakakupissa enemmän kuin niiden riskit.

Aiemmin Pentagonissa oltiin huolissaan, että esimerkiksi YouTuben kaltaiset sivut saattavat tukkia verkkoa tai varomaton surffailu saattaisi johtaa sotilassalaisuuksien paljastumiseen. Nyt painotus on muuttunut. Armeijan komentajilla on kuitenkin valtuudet estää kaikenlaista haitallista toimintaa verkossa. Heillä on oikeus estää mm. pääsy pornografisille sivuille, uhkapelisivuille ja muille vastaavanlaisille sivustoille.

Komentajat voivat myös estää tilapäisesti sotilaiden pääsyä sosiaalisen median sivuille, mikäli se on välttämätöntä sotilastehtävien kannalta tai verkon resurssien vapauttamiseksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.