USA:n armeija-ampujalle haluttiin antaa potkut

13 ihmistä Texasin armeijatukikohdassa ampunut majuri Nidal Hasan hoiti psykiatrin työnsä huonosti, kertovat Hasanin psykiatrikollegat. Kollegoiden mukaan Hasan oli saanut huomautuksia työnsä laadusta ja tukikohdan psykiatrisen osaston johto olisi halunnut erottaa Hasanin tehtävistään.

Nimettömänä pysyttelevät kollegat kertovat, että Hasan jätti usein vastaamatta puhelimeensa virka-aikana. Häntä kuvaillaan psykiatriksi, joka ei ollut kiinnostunut lainkaan työstään.

Yksi sairaalan palveluksessa työskentelevä virkailija kertoo puolestaan, että Hasan olisi yrittänyt käännyttää ainakin yhden potilaistaan islamin uskoon kertoen, "että usko pelastaisi potilaan."

Sairaalan psykiatrisen osaston johdossa oltiin keskustelu Hasanin erottamisesta. Miehen kollegat kuitenkin sanovat, että Hasanin mahdollinen erottaminen olisi ollut vaikeaa, koska miestä vastaan ei ollut riittäviä todisteita. Lisäksi johdossa oli tiettävästi puhuttu siitä, minkälaisia reaktioita aiheuttaisi, jos yksi sairaalan harvoista muslimityöntekijöistä saisi potkut.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat