USA myöntämässä lisäaikaa passien biotunnisteille

Monet valtiot ovat ilmoittaneet, etteivät ne ehdi tehdä USA:n edellyttämiä uudistuksia ajoissa.

Yhdysvallat on myöntämässä lisäaikaa EU-maille passien biometristen tunnisteiden käyttöönotossa, kertoo maan oikeusministeri Alberto Gonzales. Hän ei antanut tarkempia tietoja lisäajan pituudesta.

Alun perin Yhdysvallat on aikonut vaatia viisumia kaikilta EU-maista tulevilta matkustajilta 26. lokakuuta lähtien, jos näillä ei ole biometristä, mikrosirulla varustettua passia. Monet valtiot ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät ne ehdi tehdä uudistuksia ajoissa. Viisumien aiheuttamat hankaluudet voisivat merkitä Yhdysvalloille jopa miljardien dollarien matkailijatulojen menetyksiä.

Suomi on valmis ottamaan biometriset passit käyttöön lokakuuhun mennessä. Passeihin tulee aluksi digitaalinen kasvokuva. Myöhemmin kaikkiin EU-passeihin lisätään myös sormenjäljet.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat