USA lupasi neuvotella Iranin kanssa

Iranin on kuitenkin ensin lopetettava uraanin rikastaminen ydinlaitoksissaan. Iranin presidentti on toistuvasti todennut, että rikastusta jatketaan huolimatta Yhdysvaltain ja EU:n painostuksesta.

Yhdysvallat ottaa johtavan roolin Iranin ydinohjelmakiistan ratkaisussa, presidentti George W. Bush on ilmoittanut. Amerikkalaiset aikovat myös neuvotella Iranin kanssa, jos se luopuu uraanin rikastamisesta.

- Uskon, että ongelma on ratkaistavissa diplomaattisesti. Haluan antaa sille kaikki mahdollisuudet, Bush kertoi tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi puolestaan, että Yhdysvallat voisi keskustella Iranin kanssa yhdessä Saksan, Ranskan ja Britannian kanssa. Iranin olisi kuitenkin ensin suostuttava kansainvälisen yhteisön vaatimuksiin ja lopetettava uraanin rikastaminen ydinlaitoksissaan.

Rice tapaa huomenna Wienissä muut turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat sekä Saksan. Osapuolet pyrkivät

pääsemään yksimielisyyteen kannustuspaketista, jolla Iran koetetaan houkutella takaisin neuvottelupöytään.

Rice lupasi Iranille lisää taloudellista yhteistyötä ja myönsi, että sillä on oikeus ydinenergiaan.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana arvioi Brysselissä, että Yhdysvaltain ehdotus lisää toiveita luottamuksen rakentamisesta Iranin kanssa. Myös Ranskan ulkoministeri Philippe Douste-Blazy kehui Yhdysvaltain päätöstä osallistua neuvotteluihin, jos Iran joustaa rikastuskysymyksessä.

Iran kiistää länsimaiden epäilyt siitä, että se kehittelisi ydinasetta. Iranin mukaan maan ydinohjelma on rauhanomainen. Maan presidentti Mahmud Ahmadinejad on toistuvasti korostanut, että rikastusta jatketaan huolimatta Yhdysvaltain ja EU:n painostuksesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat