USA:lta ehtoja Sudanin avustamiselle

Sisällissodan repimään Sudaniin luvataan lisää apua, jos väkivalta maassa saadaan loppumaan.

Yhdysvallat on ilmoittanut tukevansa maata merkittävällä summalla. Ehtona on väkivaltaisuuksien lopettaminen Darfurin alueella. Myös YK ja EU ovat luvanneet suuria avustuksia Sudanille, mikäli levottomuudet saadaan loppumaan.

Yhdysvaltain varaulkoministeri Robert Zoellick ilmoitti, että rahaa ei tule sen enempää Yhdysvalloilta kuin kansainväliseltä yhteisöltäkään ennen kuin väkivaltaisuudet Darfurissa saadaan loppumaan. Lisäehtona on uuden rauhansopimuksen aikaansaaminen myös maan eteläosiin.

Jos tilanne saadaan rauhoittumaan, Yhdysvallat lupaa ainakin 1,3 miljardia euroa myös öljyvarannoistaan tunnetun maan jälleenrakennukseen.

Yhdysvallat kannusti myös EU:ta lisäämään tukeaan. YK suunnittelee humanitaarista tukea tälle vuodelle ainakin 1,2 miljardin euron arvosta. Arvioiden mukaan Sudan tarvitsee yhteensä 6 miljardia euroa jälleenrakennukseen vuoteen 2007 mennessä.

Kansainvälinen yhteisö on luvannut Sudanille ainakin 2,6 miljardin dollarin (2 miljardin euron) arvosta apua maan jälleenrakennukseen Oslossa meneillään olevassa konferenssissa. Asiasta kertoi Norjan kehitysministeri Hilde FrafjordJohnson konferenssin toisen päivän alkajaisiksi.

Oslossa ovat koolla 60 valtion edustajat. Sudan oli hakenut kansainväliseltä yhteisöltä 2,6 miljardin dollarin suuruista summaa, jotta se voi jälleenrakentaa sisällissodan runtelemaa eteläosaansa.

-Alustavat laskelmat osoittavat, että 2,6 miljardin dollarin vaje on saatu täytettyä, Norjan kehitysministeri kertoi aamupäivällä.

Darfurin väkivaltaisuuksissa on kuollut arviolta 300 000 ihmistä helmikuun 2003 jälkeen.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen Uutiset 12.04.2005)

Lue myös:

    Uusimmat