USA:lle ja Euroopalle moitteita valedemokratioiden pönkittämisestä

Järjestön mukaan Euroopan maat ja Yhdysvallat ummistavat silmänsä yhä useammin näennäisesti demokraattisten valtioiden ihmisoikeusrikkomuksille.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch arvostelee Yhdysvaltoja ja Eurooppaa valedemokratioiden pönkittämisestä.

Järjestön mukaan Eurooppa ja Yhdysvallat sietävät yhä suuremmassa määrin demokraateiksi itseään kutsuvia autoritaarisia johtajia Pakistanin, Kenian, Nigerian ja Venäjän kaltaisissa maissa. Samaan aikaan näissä maissa ihmisoikeusrikokset kuitenkin jatkuvat.

- Vuonna 2007 liian monet hallitukset esiintyivät kuin se, että ne järjestivät vaalit, todistaisi maan olevan "demokraattinen", ja Yhdysvallat, EU ja Eurooppa menivät tähän näytelmään mukaan, Human Rights Watch totesi maailman tilaa käsittelevässä vuosittaisessa selonteossaan.

Järjestön johtajan Kenneth Rothin mukaan autoritaaristen johtajien on nykyisin liian helppoa livistää vastuusta luomalla maahansa valedemokratian.

- Tämä onnistuu, koska liian monet länsimaat vaativat vaaleja, mutta jättävät asian sitten siihen. Ne eivät painosta kyseisten maiden hallituksia tärkeissä ihmisoikeuskysymyksissä, jotka tekevät demokratiasta toimivan -- eli vapaa lehdistö ja toimiva kansalaisyhteiskunta, Roth sanoi.

Terrorismin vastainen sota järjestön hampaissa

Maailman tila 2008 -raportissa järjestö tekee selkoa ihmisoikeustilanteesta yli 75 maassa.

Erityisesti järjestön hampaisiin joutui Yhdysvaltain johdolla käytävä terrorismin vastainen sota, joka rikkoo ihmisoikeuksia muun muassa Yhdysvalloissa ja sen tärkeässä liittolaismaassa Pakistanissa.

Järjestön mukaan ihmisoikeustilanne Yhdysvalloissa ei ole parantunut edellisvuosista. Yhdysvallat pitää edelleen vankeja suljettuna salaisiin pidätyskeskuksiin ja sallii kidutuksen, todettiin selonteossa.

- Mitään todellista edistystä ei ole tapahtunut niin kutsuttujen vihollistaistelijoiden kohtelussa tai ulkomailla ylläpidettävien salaisten pidätyskeskusten käytössä.

Järjestö arvosteli selonteossaan myös länsimaita siitä, että ne ovat tukeneet Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin epädemokraattisia toimia. Tukea on annettu, koska Pakistan on mukana terrorismin vastaisessa sodassa.

Järjestön mukaan Musharraf käytti julistamaansa poikkeustilaa hyväkseen ohjaillakseen korkeinta oikeutta sen tehdessä päätöksensä Musharrafin uudelleenvalinnan oikeudellisuudesta. Samassa yhteydessä Musharraf pidätytti tuhansia lakimiehiä ja opposition kannattajia.

- Yhdysvallat, Britannia ja EU kehottivat kaikki Musharrafia lopettamaan poikkeustilan, vapauttamaan pidätetyt ja järjestämään maassa vapaat vaalit. -- Ne jatkavat kuitenkin yhä Musharrafin tukemista sotilaallisesti ja taloudellisesti, todettiin selonteossa.

(MTV3-STT–AFP)

Lue myös:

    Uusimmat