USA: Kobane yhä kurdien hallussa - liittouma lisännyt pommituksia

Taistelu jatkuu Turkin rajalla 1:01

Kurdijoukot pitävät yhä hallussaan suurta osaa Kobanen rajakaupungista Syyriassa, arvioi Yhdysvaltain armeija.

Armeijan mukaan Yhdysvaltain johtama liittouma on lisännyt ilmaiskuja, jotta äärijärjestö Isis joutuisi perääntymään.  

Yhdysvaltain armeijan lausunnon mukaan Yhdysvaltain ja Jordanian hävittäjät tekivät eilen kahdeksan ylimääräistä iskua Isisiä vastaan. Yhteensä koalitio iski eilen 14 kertaa.  

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama painottaa edelleen, ettei ääri-islamilaista Isisiä kukisteta helposti. Obama sanoi asiasta keskusteltuaan amerikkalaiskomentajien kanssa ilmapommituksista Isisiä vastaan.  

Yhdysvaltain armeija on varoittanut, etteivät ilmapommitukset yksin estä Isisiä valloittamasta Turkin vastaisella rajalla Kobanea. USA ei kuitenkaan aio lähettää alueelle maajoukkoja.  

Obaman mukaan yhä laajempi kansainvälinen joukko on valmis kohtaamaan Isisin.

"Kobanen romahdus olisi hirveää kurdeille"  

Yhdysvaltain johtaman liittouman ilmaiskuihin perustuva strategia on joutunut heti koetukselle, kun Isis on jatkanut ilmapommituksista huolimatta etenemistään ja julkaissut lisää teloitusvideoita.  

Amerikkalaisviranomaiset ovat arvioineet, että Isis pitää ensin pysäyttää Irakissa ja vasta tämän jälkeen Syyriassa.  

Kongressin edustajainhuoneessa armeijan rahoituksesta vastaavan komitean puheenjohtaja Buck McKeon sanoo, että Irak ensin -strategia ei heikennä Isisiä.  

-He käyttävät Syyriaa turvapaikkana saavuttaakseen voittoja Kobanesta Bagdadiin.  

Jos Kobane romahtaa, Isis kontrolloi yli puolta Syyrian Turkin vastaisesta rajasta, joka on yli 800 kilometriä pitkä. Turkki on Nato-maa.  

Washington-instituutin tutkija Soner Cagaptay arvioi, että Kobanen romahdus voisi johtaa siihen, että kurdeja kohdeltaisiin vieläkin huonommin.  

- Sieltä tulevat kuvat olisivat niin hirveitä, että maailman reaktiot terävöityisivät.  

USA:n puolustusministeriön edustajan, amiraali John Kirbyn mukaan vie noin viisi kuukautta, kun amerikkalaisten koulutukseen pääsevien Syyrian opposition taistelijoiden taustat tarkistetaan.  

- Vasta tämän jälkeen voidaan aloittaa itse koulutus.  

Lue myös:

    Uusimmat