Mainos

USA kehottaa Japania keskeyttämään valaanpyynnin

Japanilaiset suunnittelevat pyytävänsä myös uhanalaisia ryhävalaita.

Yhdysvallat on vedonnut Japaniin, jotta se pidättyisi tämänvuotisesta valaanpyynnistä.

Valkoisen talon edustaja painotti kuitenkin, että Japanilla on oikeus valaanpyyntiin. Sean McCormackin mukaan nykyaikaiset tutkimusmenetelmät antavat tarkkaa tietoa valaskannoista, jolloin valaiden pyynti on tarpeetonta. Japani perustelee pyyntiä tutkimuksilla valaskannoista.

Japanilaiset valaanpyyntialukset suuntasivat eilen kohti Eteläistä jäämerta kansainvälisestä arvostelusta piittaamatta. Japanilaiset suunnittelevat pyytävänsä ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun myös ryhävalaita, jotka ympäristöjärjestöjen mukaan ovat uhanalaisia. Pyyntimatkalta aiotaan tuoda myös lahti- ja sillivalaita.

Yhdysvaltain lisäksi Australia, Britannia ja Uusi-Seelanti ovat arvostelleet Japanin pyyntiä. Ympäristöjärjestö Greenpeace on puolestaan ilmoittanut "pyydystävänsä pyydystäjiä" Eteläisellä jäämerellä.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.