USA käy neuvotteluja Irakin kapinallisten kanssa

Puolustusministeri Donald Rumsfeld myöntää, että neuvotteluja käydään kaiken aikaa, mutta niistä ei haluta kertoa julkisesti.

Yhdysvallat käy neuvotteluja Irakin kapinallisten kanssa.

Puolustusministeri Donald Rumsfeld vahvisti telelvisiohaastattelussa, että Yhdysvallat on ottanut osaa neuvotteluihin Irakissa toimivien kapinallisryhmien kanssa. Sunday Times -lehden mukaan neuvottelujen tavoitteena on lopettaa maassa jatkuvat väkivaltaisuudet. Rumsfeldin mukaan neuvotteluja käydään kaiken aikaa, eikä niistä haluta kertoa julkisesti.

Englantilaisen Sunday Times -lehden tietojen mukaan amerikkalaisviranomaiset ovat käyneet neuvoteluja kapinallisten kanssa Baladin kaupungin liepeillä sijaitsevassa huvilassa. Lehti siteeraa irakilaista lähdettä, jonka mukaan neuvotteluosapuolet ovat tavanneet toisensa kaksi kertaa kesäkuun alkupuolella. Baladin kaupunki sijaitsee noin 65 kilometrin päässä pääkaupunki Bagdadista.

Irakissa Yhdysvaltain ja Irakin viranomaiset sen sijaan kiistivät, että keskusteluissa olisi kyse minkäänlaisista neuvotteluista kapinallisten kanssa. Viranomaisten mukaan keskustelut ovat jatkuneet kuukausia ja ne ovat osa normaaleja pyrkimyksiä rakentaa yhteyksiä kaikkiin Irakin yhteiskunnan osiin.

- Emme neuvottele kapinallisten kanssa. Yhdysvaltain politiikka ei ole muuttunut, nimettömänä pysytellyt amerikkalaislähde kertoi Bagdadissa uutistoimisto Reutersille.

(MTV3-AFP-Reuters-AFO)

Lue myös:

    Uusimmat