USA karkottaa taas rikollisia Haitiin

Yhdysvallat on aloittanut jälleen rikollisten karkottamisen Haitiin. Yhdysvallat keskeytti karkotukset vuosi sitten Haitiin iskeneen tuhoisan maanjäristyksen vuoksi.

Maahanmuuttoviranomaiset vahvistavat, että ensimmäiset 27 Haitin kansalaista karkotettiin kotimaahansa eilen.

- Kaikki karkotetut ovat miehiä, ja heidät on tuomittu rikoksesta Yhdysvalloissa, kertoo tiedottaja Barbara Gonzales.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain hallinto on valmistellut haitilaisten karkotusten jatkamista kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden lopulta lähtien.

Haiti on edelleen raunioina maanjäristyksen jälkeen. Rutiköyhän saarivaltion ahdinkoa ovat kasvattaneet poliittinen sekasorto ja koleraepidemia, joka on tappanut jo liki 4 000 ihmistä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat