USA: Kansainväliset terrori-iskut vähenivät

USA:n ulkoministeriön raportin mukaan terrori-iskuja tehtiin viime vuonna yhteensä 190.

Kansainväliset terrori-iskut ovat Yhdysvaltain mukaan vähenemään päin. Yhdysvaltain ulkoministeriön julkaiseman raportin mukaan terrori-iskuja tapahtui viime vuonna vähemmän kuin milloinkaan vuoden 1969 jälkeen.

Raportti kertoo, että vuonna 2003 terrori-iskuja tehtiin kaikkiaan 190. Kaksi vuotta aiemmin iskuja tehtiin 346.

Yhdysvaltain Puolustusministeriön mukaan terrorin vähentyminen on seurausta tiivistyneestä kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriö kuitenkin korostaa, että myönteisistä luvuista huolimatta terrorismin uhka ei ole poistunut, vaan sitä vastaan on edelleen taisteltava voimakkaasti. Pahimmaksi terrorismin tukijaksi raportissa nimetään Iran.

USA pohtii 75 000 sotilaan rauhanturvajoukkoa

Yhdysvaltain viranomaiset pohtivat noin 75 000 sotilaan vahvuisen kansainvälisen rauhanturvajoukon perustamista maailmalla puhkeavien kriisien hallintaan.

- Kaavailemme rauhanturvajoukkoa, joka koulutettaisiin Afrikassa, kertoi apulaisulkoministeri Richard Armitage Yhdysvaltain edustajainhuoneen komitealle. Armitagen mukaan viisivuotinen koulutusohjelma tulisi maksamaan kaikkiaan noin 660 miljoonaa dollaria (noin 700 miljoonaa euroa). Rahoituksesta vastaisivat Yhdysvaltain puolustus- ja ulkoministeriö.

Apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitzin mukaan uusi rauhanturvajoukko voisi puuttua esimerkiksi Sudanin sisällissodan tapaiseen kriisiin, jossa tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan levottomuuksien takia.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

(Huomenta Suomi 30.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat