USA julkistaa Saddamin poikien ruumiskuvat

Yhdysvaltain armeijan mukaan eilen tulitaistelussa kaatuneet irakilaismiehet on varmuudella tunnistettu Saddam Husseinin pojiksi. Heidät on tunnistettu mm. hammaskartoista. Yhdysvallat on aikeissa julkistaa ammutuista Udaista ja Qusaista kuvat lähiaikoina.

Yhdysvallat aikoo julkistaa kuvat Saddam Husseinin ammutuista pojista Udaysta ja Qusaysta. Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi, että kuvat julkistetaan pian. Hän ei kuitenkaan kertonut tarkalleen, kuinka yksityiskohtaisesti uhreja näytetään.

Amerikkalaisten virkamieslähteiden mukaan Saddamin kuolleista pojista otetut valokuvat ovat "kammottavia". Eräs virkamies kertoi uutistoimisto Reutersille nähneensä valokuvia, joissa uhrit olivat vammoista huolimatta tunnistettavissa.

Yhdysvaltain varapuolustusministeri Paul Wolfowitzin mielestä julkistaminen voisi vähentää hyökkäyksiä amerikkalaisia joukkoja vastaan Irakissa ja lieventää irakilaisten pelkoa Saddam Husseinin paluusta valtaan.

Donald Rumsfeld ja maan sotilaskomentajat tuomitsivat maaliskuussa jyrkästi Irakin, koska Irakin televisiossa näytettiin amerikkalaisia sotavankeja ja kuvia kaatuneista amerikkalaissotilasta. Lähes kaikki amerikkalaiset televisiokanavat pidättyivät näyttämästä näitä kuvia.

Israel kehottaa arabimaita rauhaan

Israel uskoo Saddamin poikien kuoleman kannustavan arabimaita rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. Maan ulkoministeri Silvan Shalom keskusteli eilen Washingtonissa yhdysvaltalaiskollegansa Colin Powellin kanssa Irakin tämän hetken tilanteesta. Hän uskoi uutisen edesauttavan Lähi-idän rauhanprosessia.

- Uskon, että nyt heidän (lähi-idän alueen johtajien) on tullut aika siirtyä eteenpäin, ja solmia rauha Israelin valtion kanssa. Monta vuotta he pelkäsivät tehdä niin, koska Saddam Hussein oli vallassa, Shalom sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.

Ulkoministeri Colin Powell uskoi Irakin solmivan rauhan Israelin kanssa heti, kun maahan on saatu uusi, pysyvä hallitus.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 23.07.2003).

Lue myös:

    Uusimmat