USA: Joukot Irakiin joka tapauksessa

USA aikoo iskeä Irakiin, vaikka Saddam Hussein lähtisikin maanpakoon. Saddam kieltäytyi jo aiemmin USA:n vaatimuksesta. USA:n mukaan sotaretken tukena on jo 45 valtiota.

Yhdysvaltain johtamat joukot etenevät Irakiin, vaikka presidentti Saddam Hussein suostuisi lähtemään maanpakoon, Valkoinen talo sanoi tänään.

Joukkojen tehtävänä on etsiä joukkotuhoaseita, joita Yhdysvallat uskoo Saddamin hallinnon piilottelevan. -Jos Saddam lähtisi, amerikkalaisjoukot ja liittolaisjoukot, menisivät Irakiin sittenkin, Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer sanoi.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin uhkavaatimuksen mukaan Saddamin ja hänen lähipiirin olisi poistuttava maasta ennen torstaina vastaisena yönä Suomen aikaa umpeutuvaa määräaikaa.

Saddam sanoo pysyvänsä Irakissa

Irakin johtaja Saddam Hussein ja hänen poikansa kieltäytyivät tänään lähtemästä maanpakoon Yhdysvaltain vaatimuksista huolimatta. Sen sijaan Irak totesi olevansa valmis kohtaamaan Yhdysvaltojen johtaman hyökkäyksen.

Sotilasunivormuun pukeutunut Saddam sanoi maan televisiossa Irakin voittavan amerikkalaiset "Irakin viimeisessä taistelussa". -Irak ei ota määräyksiä ulkomaalaisilta eikä myöskään valitse johtajiaan Washingtonin, Lontoon tai Tel Avivin ohjeiden mukaan, vaan Irakin mahtavan kansan kautta, sanottiin televisiokuuluttajan lukemassa lausunnossa.

Jo aikaisemmin tänään presidentin poika Uday torjui uhkavaatimukseen maanpaosta. Irakin kaikissa suurimmissa kaupungeissa pidettiin tänään mielenosoituksia, joissa Irakin television mukaan "Irakin kansa tuomitsee Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin uhkailun".

Irakin kansalliskokouksen on määrä pitää huomisaamuna hätäkokous tilanteen tiimoilta. Bush antoi tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Saddamille 48 tuntia aikaa lähteä Irakista. Muussa tapauksessa Yhdysvallat aloittaa hyökkäyksen Irakia vastaan, Bush ilmoitti. Yhdysvaltain johtamalla liittoumalla on Persianlahden alueella aseissa yli neljännesmiljoona miestä odottamassa sodan alkamista.

Powell: USA:n takana 45 maata

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell sanoi tänään, että 45 maata tukee Yhdysvaltoja Irakin vastaisessa liittoumassa.

Powellin mukaan näistä maista 30 - jotka ovat tarjonneet joukkoja, tukea, ylilento-oikeuden ja logistista apua - olivat halukkaita antamaan nimensä julkisuuteen.

Viisitoista maata on ilmaissut tukensa, mutta ei halua nimiään vielä julki. Powellin mukaan nimet "selviävät ajan myötä".

Esimerkiksi Tanska ja Alankomaat ovat luvanneet puhelinkeskustelussa tukea liittoumaa. Viro, Latvia ja Liettua ovat mukana listalla samoin kuin Puola ja Romania. Myös Turkki on ulkoministeriön mukaan liittolaismaa.

Sen sijaan Venäjä ei ole mukana liittoumassa. Japani on listalla, mutta se aikoo olla mukana ainoastaan sodan jälkeisissä toimissa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat