USA: Jälleen välikohtaus Iranin kanssa Persianlahdella

Yhdysvaltojen puolustusministeriön vuokraama rahtialus on ampunut varoituslaukauksia Persianlahdella kohti iranilaisiksi uskottuja pienaluksia, kertovat amerikkalaiset sotilasviranomaiset.

Amerikkalaisen sotilasedustajan mukaan iranilaisalukset lähtivät varoituslaukausten jälkeen alueelta.

Iranilaisista lähteistä vakuutettiin, ettei Persianlahdella ollut sattunut välikohtausta iranilaisten ja ulkomaisten alusten kesken.

- Jos laukauksia mahdollisesti ammuttiin, ne kohdistuivat ehkä ei-iranilaisiin aluksiin, sanoi nimeämätön Iranin laivaston edustaja valtiollisessa Al-Alam-televisiossa.

Tammikuussa Yhdysvallat ilmoitti iranilaisten alusten uhkailleen amerikkalaisia sota-aluksia Hormuzinsalmessa Persianlahden suulla.

Yhdysvallat on viime aikoina toistuvasti syyttänyt Irania muun muassa Irakin kapinallisten tukemisesta ja ydinaseiden havittelusta. Iran kiistää syytökset.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat