USA ja shiiajohtaja sopivat tulitauosta Najafissa

Toisaalla Irakissa surmattiin johtava uskonoppinut sunnimuslimi.

Yhdysvaltain joukot ovat suostuneet radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin tulitaukotarjoukseen Najafin kaupungissa Irakissa. Amerikkalaisjoukot keskeyttivät hyökkäysoperaationsa ja antoivat näin al-Sadrin joukoille tilaisuuden vetäytyä kaupungista.

Yhdysvaltain johtaman liittouman edustajan Dan Senorin mukaan amerikkalaiset vetäytyvät takaisin tukikohtiinsa Najafin ulkopuolelle mutta jatkavat partiointia kaupungissa, kunnes irakilaiset poliisit ja muut paikalliset joukot kykenevät vastaamaan turvallisuudesta Najafissa. Joidenkin tietojen mukaan tulitauko koskisi myös Kufan ja Kerbalan kaupunkeja. Tilanne Kerbalassa on ollut melko rauhallinen viikonlopusta lähtien.

Yhdysvaltain edustajat torjuivat kuitenkin al-Sadrin vaatimuksen siitä, että Yhdysvallat luopuisi oikeustoimista shiiajohtajaa vastaan ja peruuttaisi häntä koskevan etsintäkuulutuksen. Yhdysvallat on etsintäkuuluttanut al-Sadrin osallisuudesta kilpailevan shiiajohtajan murhaan.

-Olemme varovaisen optimistisia. Tämä on hyvä ensimmäinen askel, Dan Senor kuvasi kuitenkin tilannetta. Myös amerikkalaiskomentajat sanoivat olevansa hyvin toiveikkaita siitä, että rauha saadaan nyt solmittua ja kapina on ohi. Kolme väliaikaisen hallintoneuvoston shiiajäsentä, muun muassa Ahmed Chalabi, ovat olleet Najafissa neuvottelemassa al-Sadrin avustajien kanssa taistelujen lopettamisesta.

Taistelijat jättivät asemiaan

Sadat al-Sadrin Mehdin armeijan taistelijat jättivät etulinja-asemansa, missä he ovat kärsineet kovia tappioita viime viikkojen aikana. Monet kasasivat kranaatinheittimiä ja muita raskaita aseita kuorma-autoihin pitäen samalla itsellään kiväärinsä.

Al-Sadrin mukaan kaupungista poistuvat ne taistelijat, jotka eivät normaalisti asu shiiojen pyhässä kaupungissa. Hän lupasi lisäksi shiiajoukkojen lopettavan aseelliset mielenosoitukset ja vetäytyvän hallituksen rakennuksista.

Al-Sadrin johtama Mehdin armeija nousi kapinaan vajaat kaksi kuukautta sitten vallaten useita shiiaenemmistöisiä Etelä- ja Keski-Irakin kaupunkeja. Kapina on jakanut mielipiteitä Irakissa enemmistönä olevan shiiaväestön keskuudessa. Tuhannet huonosti koulutetut ja uskonnon innoittamat nuoret miehet ryntäsivät al-Sadrin tueksi ja sadat menettivät henkensä tässä tehtävässä.

Monia shiioja on kuitenkin raivostuttanut se, miten al-Sadrin taistelijat ovat hyödyntäneet irakilaisten pyhien paikkojen antamaa suojaa hyökkäyksissään.

Johtava sunnimuslimi surmattiin


Myöhemmin illalla kerrottiin, että johtava uskonoppinut sunnimuslimi on surmattu hyökkäyksessä Irakissa. Asiasta kertoi vaikutusvaltainen uskonoppineiden ylin neuvosto. Surmansa sai Saadi Ahmed Zeidan, ja samassa hyökkäyksessä haavoittui myös hänen kollegansa.

Lausunnossa ei kerrottu, missä hyökkäys tapahtui. Hyökkääjien pyrkimyksenä oli neuvoston mukaan kylvää epäsopua muslimien välille "juuri kun maa tavoittelee yhtenäisyyttä selviytyäkseen miehityksen umpikujasta".

Sunnimuslimien neuvosto kehotti kannattajiaan pidättäytyväisyyteen ja tottelemaan islamilaista lakia. Yksi neuvoston jäsen haavoittui sunnuntaina, kun häntä ammuttiin Bagdadissa moskeijan ulkopuolella.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat