USA ja Kiina: P-Korean ohjuskokeet erittäin provosoivia

Yhdysvaltain edustaja matkusti tänään Pekingiin painostamaan Kiinaa, jotta maa ottaisi tiukemman kannan Pohjois-Korean ohjuskokeisiin.

Yhdysvallat ja Kiina ovat periaatteessa päässeet yhteisymmärrykseen Pohjois-Korean ohjuskokeista. Yhdysvaltain edustajan mukaan molemmat osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että Pohjois-Korean tekemät kokeet olivat erittäin "provosoiva teko". Osapuolet haluavat myös tehdä yhteistyötä kriisin selvittämiseksi.

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Christopher Hill on parhaillaan Pekingissä, jossa hän yrittää painostaa Kiinaa ottamaan tiukemman kannan Pohjois-Korean tekemiin ohjuskokeisiin.

Kiina ja Venäjä ovat ilmaisseet huolensa Pohjois-Korean ohjuskokeista, mutta ne vastustavat pakotteiden asettamista maalle.

Yhdysvallat puolestaan haluaisi erityisesti Kiinan käyttävän suoremmin vaikutusvaltaansa Pohjois-Koreaan.

- Kiinan on oltava hyvin, hyvin napakka naapurinsa ja pitkäaikaisen liittolaisensa suhteen siinä, mikä on hyväksyttävää ja käytöstä ja mikä ei, Hill sanoi ennen saapumistaan Pekingiin.

Etelä-Korea lykkää avustuksiaan Pohjois-Koreaan

Etelä-Korea lopettaa toistaiseksi riisi- ja lannoitetoimituksensa Pohjois-Korealle vastalauseena maan ohjuskokeille, kertoo korkea-arvoinen virkamies.

- Lupasimme lähettää pohjoiselle naapurillemme 100 000 tonnia lannoitteita, mutta hyllytämme avun. Lykkäämme myös 500 000 tonnin riisiavustusta kunnes ohjuskiistassa saadaan aikaan läpimurto, hän sanoi.

Pohjois-Korea on joutunut jo vuosia turvautumaan ulkoiseen apuun ravitakseen 23-miljoonaisen kansansa. Etelä-Korea on ollut pohjoisen naapurinsa suurin avunantaja jo useita vuosia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat