USA ja Iran neuvottelivat Irakin väkivallasta

Yhdysvaltain ja Iranin neuvottelut Irakissa ovat päättyneet ilman dramatiikkaa. Tapaaminen oli maiden korkeimmalla tasolla käytävä kahdenvälinen neuvottelu sitten vuoden 1979.

Yhdysvaltain ja Iranin väliset neuvottelut ovat päättyneet tänään niin kuin ne alkoivatkin: ystävällisissä merkeissä, mutta ilman yhteisymmärrystä.

Maiden edustajat keskustelivat Bagdadissa Irakin väkivaltaisuuksien rauhoittamisesta. Kyseessä olivat korkeimmalla tasolla käydyt kahdenväliset neuvottelut sitten Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen.

Yhdysvaltain valtuuskunnan johtaja, Irakin-suurlähettiläs Ryan Crocker luonnehti keskustelujen edenneen hyvin. Molemmat osapuolet ilmaisivat tukensa Nuri al-Malikin hallitukselle.

-Haluamme silti nähdä Iranilta myös käytännön toimia Irakissa. Tällä hetkellä heidän tekonsa ja sanansa ovat ristiriidassa keskenään, Crocker huomautti lehdistötilaisuudessa tapaamisen jälkeen.

-Tosiasia on, että suuri osa Irakin kapinallisjoukkojen käyttämistä räjähteistä ja ammuksista tulee Iranista. Sen täytyy loppua, Crocker sanoi.

Neuvottelujen jatkosta ei tietoa

Iran tarjosi Yhdysvalloille ehdotusta kolmikantaisesta ratkaisusta, jossa Yhdysvallat, Iran ja Irak yhdessä laatisivat suunnitelman Irakin vakauttamiseksi.

Crockerin mukaan tämänpäiväisen tapaamisen tavoitteena ei kuitenkaan ollut järjestää jatkokeskusteluja Iranin kanssa.

Crockerin iranilainen kollega Hassem Kazemi Qumi myös tarjosi Irakille apua maan omien joukkojen kouluttamisessa ja aseistamisessa.

Yhdysvaltain ja Iranin suurin kiistakapula, Iranin kiistanalainen ydinohjelma oli rajattu tiukasti keskustelujen ulkopuolelle. Mailla riittää silti erimielisyyksiä.

Iran on toistuvasti vaatinut amerikkalaisjoukkojen vetäytymistä Irakista, koska se syyttää Yhdysvaltain joukkoja maan levottomuuksien lietsomisesta.

Yhdysvallat taasen syyttää Irania Irakin kapinallisjoukkojen kouluttamisesta, aseistamisesta ja rahoittamisesta.

Irakin pääministeri Nuri al-Maliki korostikin puheessaan, ettei Irak halua kahden ulkomaan taistelukentäksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat