USA iski Irakin kapinalliskaupunkeihin

Yhdysvaltain armeija hyökkäsi viime yönä kapinallisten hallitsemiin Fallujan ja Ramadin kaupunkeihin.

Silminnäkijöiden mukaan amerikkalaissotilaat pidättivät viime yönä Ramadin kaupungissa merkittävän sunnioppineen Abdel Aleem al-Saadin. Ramadin iskuissa tutkittiin seitsemän moskeijaa, joissa epäiltiin piiloteltavan aseita ja taistelijoita. Al-Saadin lisäksi kaupunkilaiset kertoivat yhdysvaltalaisjoukkojen pidättäneen kuusi muuta ihmistä. Sairaalalähteet kertoivat kolmen siviilin ja yhden poliisin kuolleen tulitaisteluissa, joita puhkesi eri puolilla kaupunkia.

Fallujassa tulilinjalle joutui suosittu kebabravintola, jossa armeija uskoi kapinallisjohtaja Abu Musab al-Zarqawin seuraajien suunnitelleen iskujaan. Kahden vartijan kerrottiin kuolleen ilmaiskussa, joka tuhosi koko rakennuksen.

Fallujan asukkaat kokoontuivat tänään kaduille osoittamaan mieltään Yhdysvaltain armeijan iskuja vastaan. Armeija on kertonut tappaneensa tai vanginneensa suuren osan Zarqawin joukkojen johtajista, mutta Fallujan asukkaita väitteet eivät vakuuta.

- Zarqawi ei käy täällä. Missä Zarqawi muka on? Me emme ole nähneet häntä, liekehtivän kebabravintolan ulkopuolelle kerääntyneet kanta-asiakkaat tivasivat. Yhdysvaltain armeijan mukaan ravintola oli ollut kapinallistaistelijoiden käsissä jo pitkään.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat