USA haluaa tilaa täpötäysiin vankiloihin

Yhdysvallat etsii keinoja valtavaksi paisuneen vankimäärän supistamiseksi. Tavoitteena on vähentää pienistä huumausainerikoksista vankilaan passitettavien määrää ja edistää iäkkäiden ja sairaiden vankien vapauttamista.

Oikeusministeri Eric Holder esitteli alkuviikosta tukun toimia, joilla tavoitteisiin pitäisi päästä. Hän perusteli hankkeita sekä kylmällä numerotiedolla että oikeudenmukaisuudella.

– Liian monet amerikkalaiset joutuvat liian moniin vankiloihin aivan liian pitkäksi aikaa, Holder kiteytti.

Liittovaltion vankiloissa istuvista vangeista lähes puolet on tuomittu huumeisiin liittyvistä rikoksista.

Ensi vaiheessa oikeusministeriö aikoo ohjeistaa liittovaltion syyttäjiä hoitamaan syytteet lievissä rikkomuksissa siten, ettei rangaistukseksi olisi lain mukaan pakko määrätä vankeutta. Tavoitteena on myös muuttaa lakeja niin, että tuomareille jää enemmän harkintavaltaa rangaistusten suhteen.

Vankeja eniten maailmassa

Yhdysvalloissa oli vuonna 2011 reilut 2,2 miljoonaa vankia, ilmenee kansainvälisen vankilatutkimuskeskuksen ICPS:n tilastosta. Luku on maailman suurin väkilukuun suhteutettuna. Osasyy on maahan aikoinaan julistettu "huumeiden vastainen sota", jonka yhteydessä rangaistusasteikkoja kiristettiin 1980- ja 1990-luvuilla.

Vankilat pullistelevat ylitäysinä ja aiheuttavat valtiolle jättikulut. Vankien määrän vähentyminen voisi säästää miljardeja.

– Sen ansiosta voimme käyttää rajalliset resurssimme niihin rikollisiin, jotka ovat suurin uhka, Holder sanoi.

Hänen mukaansa vankilan voisivat välttää pienen huumemäärän hallussapitäjät, jotka eivät ole syyllistyneet väkivaltaan eivätkä ole kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Kalterien takaa voitaisiin toisaalta vapauttaa vakavasti sairaita tai varttuneita vankeja, jotka eivät ole tehneet väkivaltarikoksia ja jotka ovat kärsineet merkittävän osan rangaistuksestaan.

Nykyisen rangaistusjärjestelmän soveltaminen myös ruokkii Holderin mukaan epätasa-arvoa. Mustat ja latinot tuomitaan usein kovempiin rangaistuksiin kuin valkoiset.

Oikeusministerin aloitteet saattavat tulla suotuisaan aikaan. Liberaalit demokraatit ovat jo pitkään haikailleet joustavampaa rikosseuraamusjärjestelmää, mutta viime vuosina myös republikaanileiristä on alkanut löytyä tukea uudistuksille.

Myös Yhdysvaltain kansalaisoikeusjärjestö kiittelee luvassa olevia muutoksia.

(MTV3 – STT – Reuters – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat