USA haluaa estää rikastetun uraanin joutumisen vääriin käsiin

USA pyrkii estämään rikastetun uraanin joutumisen vääriin käsiin. Maan päämääränä on poistaa uraani kaikkiaan 24 tutkimusreaktorista kuudessatoista eri maassa.

Ulkoministeriön edustajien mukaan päämääränä on poistaa uraani kaikkiaan 24 tutkimusreaktorista kuudessatoista eri maassa, jotta se ei päädy terroristien tai vihamielisten valtioiden käyttöön.

Esimakua hankkeesta saatiin torstaina Jugoslaviassa, kun 48 kiloa rikastettua uraania siirrettiin Vincan tutkimuslaitoksesta jälleenkäsittelylaitokseen Venäjälle. Hanke toteutettiin yhteistyössä Jugoslavian, Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa, ja Yhdysvaltain hallitus myönsi siihen noin 3 miljoonaa dollaria.

-Kuudessatoista maassa on 24 vastaavaa tutkimusreaktoria, ja me haluamme päästä käsiksi niihin kaikkiin, sanoi nimettömänä pysytellyt amerikkalaisvirkamies. Hänen mukaansa jotkut hankkeista tulevat olemaan huomattavasti muita vaarallisempia.

Vincan tapauksessa amerikkalaiset olivat saaneet tietoja siitä, että jotkin tahot olisivat uraanista kiinnostuneita. Uraania olisi ollut tarpeeksi kahden ydinpommin valmistamiseen. -On maita, on tahoja jotka haluaisivat saada (uraania) joukkotuhoaseita koskeviin ohjelmiinsa, ja me pyrimme estämään sen missä vain voimme, lähde jatkoi. Hän ei kuitenkaan suostunut sanomaan, mistä maista ja mistä ydinreaktoreista on kyse.
Kyseisissä tutkimusreaktoreissa ei enää ole tarpeen käyttää rikastettua uraania, joten uraani voidaan poistaa. Vincan laitos on ollut suljettuna vuodesta 1984.

Laitoksen uraani oli alunperin peräisin Venäjältä, jonne se nyt toimitettiin sekoitettavaksi vähemmän rikastetun uraanin kanssa. Tämän jälkeen se käytetään ydinpolttoaineena.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat