USA, EU ja Nato yhdistävät voimansa Afganistanissa

Suomalaisten määrä Afganistanissa ei muutu. Nato nostaa rauhanturvaajien määrää yli 7000:lla kesän aikana.

Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot ja kansainväliset rauhanturvaajat siirtyvät yhteiskomentoon vuoden lopussa Afganistanissa.

Ulkomaisten sotilaiden määrä maassa on marraskuussa kaikkiaan noin 34 000. Yleensä joukkoja on eniten, kun operaatio alkaa, ja määrä vähenee vähitellen.

Naton sotilaskomitean johtaja Raymond Henault arvioi viime kuussa, että rauhanturvaajia olisi saatava Afganistaniin yli 20 000. Henaultin mielestä kaikkien Isaf-operaatioon osallistuvien tulisi lähettää lisää joukkoja Afganistaniin.

- Maassa on pian 16-17 000 Isaf-rauhanturvaajaa, joista 80 prosenttia tulee EU:n jäsenmaista. On onnekasta, että olemme pystyneet vahvistamaan operaatiota. Esimerkiksi Itä-Timorin vaikeudet johtuvat osin siitä, että maasta vetäydyttiin liian aikaisin, toteaa EU:n Afganistanin-erityisedustaja Francesc Vendrell.

Ei suomalaisia Etelä-Afganistaniin

Sotilasliitto Nato nostaa rauhanturvaajien määrää yli 7000:lla kesän aikana. Isafissa on mukana myös satakunta suomalaista lähinnä Kabulin ympäristössä ja Pohjois-Afganistanissa. Suomalaisia ei olla lähettämässä Etelä-Afganistaniin.

- Painopisteemme on siirtymässä pois Kabulista yhä enemmän Pohjois-Afganistaniin. Joukkomääriin ei ole kuitenkaan tulossa muutoksia, sanoo puolustusasiainneuvos Olli-Pekka Jalonen.

Kansainvälisten joukkojen vastuualueet ovat laajentuneet Kabulista pohjoiseen ja länteen sen jälkeen, kun operaatio siirtyi Naton johtoon elokuussa 2003. Nato yrittää ottaa hallintaansa myös levottomimman Etelä-Afganistanin heinäkuun loppuun mennessä. Talebanit ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiään viime kuukausina.

Yli tuhannen ihmisen arvioidaan saaneen vuoden aikana surmansa, mikä on enemmän kuin koskaan sitten Taleban-hallinnon syrjäytymisen 2001.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat