USA ei hyväksyisi Hamasin hallitusta

Amerikkalaisvirkamiehien mukaan Hamasin hallitus ei vastaisi Yhdysvaltain oikeudellisia periaatteita. Israelin hallituksen asiantuntijat ovat arvioineet, että Fatah-liike voittaa keskiviikon vaalit niukasti. Israel valmistautuu kuitenkin myös Hamasin voittoon.

Yhdysvallat ei hyväksy palestiinalaisten hallitusta, jos ääriliike Hamas on siinä mukana. Yhdysvaltain kannasta kertovat hallituslähteet israelilaisessa Haaretz-lehdessä.

Amerikkalaisten virkamiehien mukaan Hamasin hallitus ei vastaisi Yhdysvaltain oikeudellisia periaatteita. Israel on saanut samanlaisia lupauksia EU:n ulkopoliittiselta edustajltaa Javier Solanalta ja Espanjan ulkoministeriltä Miguel Moratinosilta.

Israelin hallituksen asiantuntijat ovat arvioineet, että palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin Fatah-liike voittaa keskiviikon vaalit niukasti. Israel valmistautuu kuitenkin myös Hamasin voittoon ja Fatahin sekä Hamasin yhteishallitukseen.

Hamasin poliittisen siiven on toivottu toisaalta vahvistuvan vaaleissa ja sen linjan muuttuvan nykyistä maltillisemmaksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat