USA antoi luvan ilmaiskuihin Irakissa

Yhdysvallat on antanut joukoilleen luvan tehdä ilmaiskuja Irakiin, sanoo presidentti Barack Obama.

Obaman mukaan Yhdysvaltain maajoukot eivät palaa Irakiin. Hän sanoi, että Yhdysvallat voi kuitenkin pitää maassa kohtuullisen määrän joukkoja, jotka tuovat Irakiin vakautta. Obama sanoi haluavansa estää islamisteja tekemästä mahdollista vähemmistöjen "kansanmurhaa".

Yhdysvallat lähettää myös avustustarvikkeita Irakin kurdialueilla saarroksissa oleville siviileille.

Irakin kurdilähteet kertoivat aikaisemmin, että Yhdysvallat olisi jo pommittanut ilmasta kahta Isisin kohdetta Pohjois-Irakissa lähellä Irakin kurdialueita. Isis on käynyt alueella taisteluita, ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan. Yhdysvallat ja Irakin YK-lähettiläs kiistivät väitteet.  

Britannia ei aio osallistua Irakin mahdollisiin ilmaiskuihin, sanoo Britannian pääministeri David Cameron.  

Cameron kertoi edustajansa välityksellä olevansa kovin huolissaan Irakin tilanteesta ja pitävänsä hyvänä Yhdysvaltojen päätöstä hyväksyä mahdolliset ilmaiskut. Britannia ei kuitenkaan suunnittele osallistuvansa niihin.  

Vuonna 2003 Britannia osallistui Yhdysvaltojen johtamaan hyökkäykseen Irakiin.   

Lue myös:

    Uusimmat