USA aloitti uuden iskuaallon

Yhdysvaltain ja Britannian joukot ovat aloittaneet uuden ilmaiskujen sarjan Afganistaniin. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan kyse on samanlaisesta hyökkäyksestä kuin viime yönä.

Silminnäköijöiden mukaan pääkaupungissa Kabulissa on kuulunut useita räjähdyksiä ja sähköt ovat poikki.
Lentokentän ja tv-tornien lähelle on pudotettu useita pommeja. Kaupungista on kuulunut myös ilmatorjunta-aseiden tulitusta. Kabulin lisäksi iskujen kohteena on ainakin eteläinen Kandaharin kaupunki. Iskut on länsiliittouman mukaan tähdätty taleban-joukkojen keskittymiin.

Kanada on luvannut Yhdysvaltain johtamiin Taleban-liikkeen ja terrorismin vastaisiin sotatoimiin kuusi sotalaivaa, ilmavoimia ja 2000 sotilasta.

Kanadan puolustusministeri Art Eggleton sanoo, joukkojen sijoittelu alueelle alkaa "lähipäivinä". Tarjolla on myös eliittijoukkoihin kuuluvia kommandoja. Eggleton ei halua kommentoida tarkemmin kommandojoukkoja, mutta lisäsi, että kaikki Kanadan tarjoamat joukot "ovat sellaisia kuin Yhdysvallat on pyytänyt".

Yhdysvallat varoitti tänään YK:n turvallisuusneuvostoa siitä, että se saattaa ryhtyä Afganistanin jälkeen "uusiin iskuihin" muita maita vastaan, kertoivat diplomaatit tänään.

Yhdysvaltain ja Britannian ilma-iskut Afganistanissa piileskeleviä terroristeja vastaan ovat Länsiliittoutuman mukaan osuneet hyvin suunniteltuihin sotilaskohteisiin. Tarkkoja tietoja tuhoista tai ihmisuhreista ei ole. Kabulissa kuitenkin arvioidaan kuolleen 25 ja Kandaharissa 20 ihmistä.

Yhdysvaltain johtamat joukot hyökkäsivät aamuyöllä jo kolmannen kerran Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin. Lisäksi sekä eteläiseen Kandaharin ja itäiseen Jalalabadin kaupunkeihin iskettiin ainakin kahdesti.

Ensimmäinen hyökkäys Kabuliin tapahtui eilen illalla kello kahdeksan aikoihin Suomen aikaa, toinen noin neljä ja kolmas noin kuusi tuntia sen jälkeen.

(MTV3-AFP-Reuters-STT-AFP)

BBC raportoi iskuista omilla sivuillaan
Eversti Pekka Majuri puolustusministeriöstä arvioi Yhdysvaltain ja Britannia uutta iskua Yhdeksän uutisissa.

(Yhdeksän uutiset 08.10.2001)

Yhdysvalloissa on nostettu valmiustilaa äärimmilleen uusien terrori-iskujen varalta.

(Yhdeksän uutiset 08.10.2001)

Myös Britanniassa on turvatoimia kiristetty. Britit uskovat, että terrori-iskujen vaara on kasvanut hyökkäysten takia. Enemmistö briteistä on kuitenkin maan hallituksen takana.

(Yhdeksän uutiset 08.10.2001)

Lue myös:

    Uusimmat