USA: AIDS uhkaa kansallista turvallisuutta

Yhdysvaltain hallitus on julistanut immuunikatosairauden eli aidsin maailmanlaajuisen leviämisen uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle, kertoi Washington Post -lehti tänään.

Aids

Lehden mukaan hallitus pelkää, että aids-epidemia leviää katastrofaalisiin mittoihin ja kaataa lopulta hallituksia sekä lietsoo etnisiä sotia. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvosto on nyt ensi kerran osallistunut aidsin vastaiseen taisteluun ja on määrännyt virkamiehet tutkimaan, miten hallitus on ohjelmissaan ottanut asian huomioon, Post kirjoitti.

Tammikuussa valmistuneen amerikkalaisraportin mukaan neljännes eteläisen Afrikan väestöstä todennäköisesti kuolee aidsiin ja kuolevien määrä yhä vain kasvaa tulevina vuosina. Selonteossa huomautetaan, että Afrikan lisäksi myös Etelä-Aasia ja entisen Neuvostoliiton tasavallat saattavat myös ajautua katastrofiin aidsin leviämisen vuoksi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat